Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista

Blogi
Julkaistu 9.4.2020

Päärataunelmani: Kaukojunilla suoraan lentoasemalle, Helsingin seudun lähiliikenne omille raiteilleen

Ossi Savolainen, maakuntajohtaja, Uudenmaan liitto

Olemme Uudellamaalla historiallisesti eristyksissä muusta Suomesta ja pääradan junaliikennekin on poikkeuksellisesti hiljaisempaa. Koronaepidemia voitetaan aikanaan, liikennevirrat yltyvät ja pääradan kehittäminen osana rataverkon kokonaisuutta nousee taas puheisiin. Yksi totuus pysyy: päärata on Suomen tärkein rata, ja tulee aina olemaan.

Oma työni sujuu monien muiden tavoin nyt etänä, mutta normaalioloissa matkustan pääradalla päivittäin kotoani Hyvinkäältä Uudenmaan liiton toimistolle Helsingin Pasilaan. Junamatkalla aivoni raksuttavat ja moni asia on tullut valmiiksi pohdituksi maisemien vilistäessä ohi. Meidän työmatkalaisten määrät ovat olleet kovassa kasvussa, mikä näkyy yhä useammin aikataulujen pettämisenä.

Pääradan eteläinen osuus alkaa olla tukossa. Tarvitaan toimenpiteitä, joilla lisätään kapasiteettia ja nopeutetaan liikennettä. Muistutan, että mikäli tämän kaikkein kuormitetuimman rataosuuden pullonkauloja ei pureta, pääradan muistakaan kehittämistoimenpiteistä ei saada täyttä hyötyä. Tunnin junista ei ole iloa, jos ne eivät mahdu sumppuiselle Helsingin ratapihalle.

Ykköshankkeina Pasila–Riihimäki, Lentorata ja Pisara

Kesäkuussa maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi tulevassa Uusimaa-kaavassa otetaan monien muiden tärkeiden asioiden ohessa kantaa maakunnan suurten liikennehankkeiden tärkeysjärjestykseen. Selvinä ykkösinä ovat pääradan kehittäminen ja siihen linkittyvä Lentorata sekä Pisararata.

Yhteysväli Pasila–Riihimäki on Uudenmaan kiireisin pääradan kehittämishanke, ja jo hyvässä vauhdissa. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa parannetaan parhaillaan liikennepaikkoja. Toisessa vaiheessa tullaan rakentamaan lisäraiteita. Kakkosvaihetta varten on vetämässä LVM:n hakemus EU-rahoituksesta, johon odotamme päätöstä kesän aikana.

Kaukoliikenteen käyttöön suunniteltu Lentorata on tulevaisuuden tärkein ratavaraus. Lentorata erkanisi pääradasta Keravalla ja kulkisi tunnelissa Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Helsingin Pasilaan. Muualta Suomesta matkustaville rata merkitsisi kätevää ja nopeaa vaihdotonta yhteyttä lentoasemalle. Myös Helsingin suunnasta tulevien matka-aika lentoasemalle lyhenisi vartin verran.

Uusmaalaisittain Lentoradan iso plussa on se, että Helsingin seudun lähiliikennettä päästään merkittävästi lisäämään ja nopeuttamaan Pasilan pohjoispuolella, kun kaukojunat siirtyvät uuteen tunneliin. Pääradan nykyinen kapasiteetti on täysin käytössä ja samoilla raiteilla mutta eri nopeuksilla kulkevat kauko- ja lähijunat haittaavat jo pahasti toistensa kulkua.

Nopea junayhteys lentoasemalle on tärkeä myös koko Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisen näkökulmasta. Lentoradalta on suunniteltu kytkentä mahdolliseen Tallinnan tunneliin ja sen kautta eurooppalaiseen raideverkostoon.

Pisararata on puolestaan Helsingin keskustaan maan alle suunniteltu kahdeksan kilometriä pitkä pisaranmuotoinen ratalenkki, jolle lähiliikenteen junat on määrä siirtää pääradalta Pasilan eteläpuolella. Tarkoituksena on vapauttaa Helsingin ratapihalle tilaa kaukojunille ja sujuvoittaa koko Suomen junaliikennettä.

Pisararata on edellytys myös suurille valtakunnallisille ratahankkeille, joita parhaillaan tarmolla ajetaan. Ilman Pisaraa Helsingin ratapihan sumppu ei tule purkautumaan eikä junaliikenteen lisäämiselle ole tilaa.

Päätöksiä odotellessa

Talousahdingon keskellä on nyt järkevintä ottaa isoissa hankkeissa aikalisä ja kohdistaa huomio nykyisen rataverkon parantamiseen. Parannushankkeilla voidaan saavuttaa moninkertainen hyöty euroa kohti.

Rataverkko on kokonaisuus, jonka osaset vaikuttavat toisiinsa. Unelmatilanteessa yhteydet ovat sujuvat ja toimivat niin matkustaja- kuin tavaraliikenteessä. Eteläisen Suomen hankkeet ovat perusta, jolle maan raideverkoston kehittämisen tulee rakentua.