Kuusi Länsi-Suomen maakuntaa esittää raideliikennekohteita osaksi EU:n kestävän liikenteen investointeja
Suomi valmistelee kansallista elpymis- ja palautumissuunnitelmaa Euroopan Unionin rahoituspakettiin. Vientivetoinen Länsi-Suomi on tällä hetkellä yksi Euroopan pahiten koronasta kärsivistä alueista. Länsi-Suomessa on mahdollisuus aloittaa välittömästi muun muassa useita kestävän liikenteen raideliikennekohteita.
Päärata+:n kuuden maakunnan (Kanta-Häme, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta ja Keski-Suomi) yhteisessä elvytysesityksessä tuodaan esille vientiteollisuutta ja työvoiman liikkuvuutta edistävät raideliikenneinvestoinnit, jotka voidaan toteuttaa vuoteen 2026 mennessä.
Päärata+:n esitykset ovat seuraavat:
- Pasila-Riihimäki 2. vaihe, jonka kokonaiskustannusarvio on 273 miljoonaa euroa. Hanke on alkanut kuluvana vuonna, mutta rahoitustarvetta on vielä 253 miljoonaa euroa.
- Helsinki-Tampere -välin peruskorjauksen (rahoitustarve 770 miljoonaa euroa) etenemisen nopeuttaminen yhdessä Pasila-Riihimäki 2. vaiheen investointien kanssa.
- Tampere-Jyväskylä yhteysvälin suoraan ratasuunnitelmilla etenevien kohteiden ja peruskorjauskohteiden toteuttaminen sekä kaksoisraideosuuksien toteuttaminen vuosina 2021-2026. Kustannusarvio 200 miljoonaa euroa (täsmentyy 10/2020 valmistuvassa hankearvioinnissa).
- Tampereen henkilöratapihan korjaus- ja uudistusinvestoinnin toteuttaminen vuosina 2021-2026 (rahoitustarve 100 miljoonaa euroa).
- Seinäjoen rautatieasema-alueen ratapihan alikulun ja liityntäpysäköinnin järjestäminen (25 miljoonaa euroa).
- Junien kulunvalvonnan modernisoinnin yhteiseurooppalaiselle tasolle sisältävän Digiradan suunnitelmien toteuttaminen siten, että vuosina 2025-2026 toteutetaan Tampere – Pori/Rauma -radan kaupallinen sovellus (rahoitustarve 40 miljoonaa euroa).
Vielä tiedoksi, että Pääradan Junaparlamentti siirtyy syyskuulta marraskuulle
Koronasta johtuvista syistä Pääradan Junaparlamentti siirtyi ensin maaliskuulta syyskuulle ja edelleen marraskuulle. Näillä näkymin se pidetään keskiviikkona 18.11.2020 klo 14-16 eduskuntatalon pikkuparlamentin kansalaisinfossa. Varsinainen kutsu ilmoittautumisohjeineen tulee myöhemmin.
Lisätietoja Päärata+:n maakunnista antavat:
Kanta-Häme: yhteysjohtaja Jouko Ylipaavalniemi,
050 327 2837, jouko.ylipaavalniemi(at)hame.fi
Pirkanmaa: edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela,
050 527 2129, jouni.koskela(at)pirkanmaa.fi
Etelä-Pohjanmaa: suunnittelujohtaja Antti Saartenoja,
050 347 9845, antti.saartenoja(at)etela-pohjanmaa.fi
Satakunta: maakunta-asiamies Marika Luoma,
044 711 4321, marika.luoma(at)satakunta.fi
Keski-Suomi: suunnittelujohtaja Markus Erkkilä,
040 162 7887, markus.erkkila(at)keskisuomi.fi
Pohjanmaa: liikenneasiantuntija Tero Voldi,
044 320 6568, tero.voldi(at)obotnia.fi