Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista

Tiedote
Julkaistu 27.8.2024

Junien nettiyhteyksien parantaminen tarvitsee valtion rahoitusta

Päärataryhmä katsoo, että junien internet-yhteyksien valtiontukiohjelman keskeyttäminen on lyhytnäköistä ja ongelmallista.

Liikenne- ja viestintäministeriö on keskeyttänyt valtiontukiohjelman, jolla on ollut tarkoitus parantaa junien internet-yhteyksiä. Peruutettu 4,7 miljoonan euron rahoitus olisi riittänyt useiden tukiasemien toteuttamiseen, sujuvoittaen erityisesti pääradan yli viiden miljoonan vuosittaisen matkustajan matkantekoa merkittävästi.

Päärataryhmä katsoo, että valtiontukiohjelman lakkautus on lyhytnäköinen päätös, joka on paitsi ristiriidassa kestävän liikkumisen tavoitteiden ja monipaikkaisen työssäkäynnin kanssa, myös heikentää jo teeman parissa aiemmin toteutettujen ja työn alla olevien toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Tietopohja nykyisen rataverkon katvealueista, niille kohdennettavista toimenpiteistä sekä vastaavasti junien sisäisten verkkoyhteyksien parantamisesta on hyvä, sillä LVM, teleoperaattorit, VR sekä Traficom ovat selvittäneet teemaa ja valmistelleet toimeenpanoa vuosia. Mittavia toimenpiteitä on myös jo toteutettu, esimerkkinä VR:n panostukset kaukojunien langattomaan verkkoon.

Rataverkon katvealueet ovat tyypillisesti haja-asutusalueita, joilla vakituinen asutus on vähäistä ja joiden tukiasemien kapasiteetti ei riitä vastaamaan matkustajajunan aiheuttamaan hetkelliseen piikkiin. Tällaisten alueiden kuuluvuuden kehittäminen ei yleensä ole markkinaehtoisesti kannattavaa, sillä jatkuva käyttäjäpotentiaali on vähäinen. Sujuvan työnteon, katkottomien etäkokouksien ja tuottavasti käytetyn matka-ajan näkökulmasta kyseessä on kuitenkin valtava ongelma.

Puutteellisen junakuuluvuuden aiheuttamia kansantaloudellisia menetyksiä on vaikea arvioida. Selvää on joka tapauksessa, että negatiiviset vaikutukset ulottuvat vuosittain miljooniin työmatkoihin. Päärataryhmä arvioi, että systemaattinen investointi liikennöidyimpien ratayhteyksien tietoliikenneverkkoihin on helpoimpia ja kevyimpiä tapoja kehittää valtakunnallista liikennejärjestelmää.

Ministeriön päätös valtiontukiohjelman keskeyttämisestä on kiusallisessa ristiriidassa hallitusohjelman kirjausten, kestävän liikennejärjestelmän kehittämistavoitteiden sekä ylipäätään kaiken sen kanssa, mikä tekee Suomesta erään maailman johtavia tietoyhteiskuntia. Tie- ja rataverkon korjausvelan ja investointivajeen miljardihaasteen rinnalla on muutaman miljoonan investointi tietoliikenneyhteyksiin todellinen matalalla roikkuva hedelmä.

Lisätietoja:
Juho Vehviläinen 044 4222017
Hannele Räikkönen 040 7763446